— Mutta, — huomautti toinen, — jospa teillä onkin piruja mielessä ja te aiotte livahtaa kokonaan tiehenne?
— Niin juuri, hittoko sen tietää!
— Sepä olisi hemmetin hienosti tehty, kuten sanotaan, sen jälkeen kun me olemme nähneet hiivatinmoisen vaivan nuuskiessamme selville ämmän asunnon ja varastaessamme teille sellaiset vaatteet, että te nyt olette oikein ryökkinän näköinen… Kautta Kiesuksen, niinhän ne ovat kuin teitä varten ommellut!
— Älkää olko huolissanne! — vastasi naisääni, — minä tiedän, mitä olen teille velkaa, enkä halua pitää teitä kauemmin velkojinani.
— Selvä on, sanoi sepän emäntä, kun äijä kuoli, — virkkoi ensimmäinen, — mamselli ehkä häpee seuraansa.
— Se ei kuulu meihin, — murahti toinen; — kunhan me vaan saamme saatavamme, niin menköön hän niin pitkälle kuin tietä riittää!
— Oletteko varma siitä, että eukko tietää, minne te olette ne kaivanut? — kysyi mies.
— Aivan varma, — vastasi nainen.
— Mutta näin pitkän ajan perästä, — huomautti toinen miehistä; — kymmenen vuotta, sanoitte … akka on saattanut tuhlata ne jo kauan sitten, ja silloin me saamme hänen sormiensa pituiset pitkät nenät.
— Hänellä on ne jäljellä, sitä en ollenkaan epäile; hän on kätkenyt minua varten … minä tunnen hänet, minä … olkaa rauhalliset.