Äänet vaikenivat, mutta sen sijaan alkoi kuulua askelia, kun puhujat raivasivat itselleen tietä puiden ja kivien välitse.
Albert tempasi pyssyn olaitaan, viritti sen hanan ja valmiina ampumaan lähti sinnepäin, mistä äänet kuuluivat.
Näin hän tuli kulkeneeksi samaan suuntaan, josta hän äsken oli tullut.
Itsessään hyvinkin valoista keskiyötä, joskin se nyt oli usvan samentama, virkistytti samassa raikas tuuli, joka alkoi hälventää sumua metsän ahopaikoilta.
Saavuttuaan tiheämmästä metsiköstä tällaiselle aukiolle kävikin nuorelle konttoristillemme mahdolliseksi eroittaa kolme edellä kävelevää henkilöä, kaksi miestä ja yksi nainen, jonka viimeksimainitun puku oli kuin sivistyneen neidin, kun sitävastoin edellisillä oli yllään sellaiset vaaleanharmaat vaatteet, joita tavallisesti vangit käyttävät.
Albert tulikin sen vuoksi yhä enemmän vakuutetuksi, että nämä kolme henkilöä olivat kruununmiesten etsimiä karkureita, ja että juuri he olivat varastaneet nuoren tytön vaatteet hänen ollessaan uimassa.
Nuorukainen tuumi, pitikö hänen nyt suoraa päätä käydä heihin käsiksi, vai oliko parasta hiipiä heidän jälessään ja sitten yllättää heidät itse teosta. Myöskin mietti hän heidän keskustelunsa merkitystä ja sitä, mitä yhteyttä heillä mahtoi olla Metsätorpan eukon kanssa, jolla tavallisesti ei voitu tarkoittaa muuta kuin Stiina-muoria.
Hänelle ei kuitenkaan jäänyt paljoa ajattelemisen aikaa, sillä avoimelle paikalle tultuaan hän ei ollut ehtinyt astua montakaan askelta, ennenkuin epäilyttävät henkilöt äkkiä katsahtivat ympärilleen ja samassa pysähtyivät.
He olivat kuulleet, että heitä seurattiin ja huomasivat nyt hänet.
— Seis! Ei askeltakaan edemmäs tai minä ammun! — huusi nuorukainen, ojentaen pyssynsä heitä kohti.