— Ei, kiltti Gustaf!
— Peijakas periköön kaikki naiset! — ärähti luutnantti, hypähtäen ylös sohvalta.
— Hyi, kuinka sinä puhut! — huudahti Therese.
— Äiti sanoi, että Julia käyttäytyi hyvin sopimattomasti, — huomautti veli.
— Nyt et puhu totta, Gustaf, — väitti Laura vastaan; hän sanoi, että mikä sopii Julialle, ei sovi muille tytöille, sillä Julia on suuri taiteilijatar sekä sitäpaitsi tarpeeksi järkevä olemaan menemättä pitemmälle kuin on sopivaa.
— Minusta hän marssi jo kyllin pitkälle, — jupisi luutnantti; — minun puolestani saakoon hänet lempo!
— Hän ei saa Juliaa etkä sinäkään! — virkkoi Therese.
— Puhutko minun saamisestani, senkin tyhmyri? Luuletko, että minä menisin naimisiin taiteilijattaren kanssa, joka maalaa tauluja?… Luuletteko minua todellakin sellaiseksi pässinpääksi?
— Tuomari Arenius ei ole pässinpää, mutta hän suree vielä tänäkin päivänä Julialta viime vuonna saamiaan rukkasia, — vakuutti Laura.
— Arenius on kelpo mies, — lisäsi Therese, — ja hänellä on suurin tuomiokunta koko maassa, on isä sanonut.