— Neiti Julia, kuulitteko, mitä kreivi sanoi äsken? — kysyi pehtoori
Kron neiti Palmilta, tavatessaan hänet tuntia myöhemmin.
— Kuulin, herra Albert, — vastasi tyttö.
— No, antakaa siis minulle hyvä neuvo!… sanokaa, tuleeko minun kosia jotakuta pappilan tytöistä!
— Rakastatteko heistä ketään?
— Ja sitä kysytte te, te, joka tiedätte… Mutta ettehän te enää olekaan samanlainen kuin ennen… Te olette paljon muuttunut, neiti Julia.
— Millä tavoin?
— Kyllähän minä tiedän sen olevan hulluutta … mutta syy ei ole yksinomaan minussa, sillä te itse olette saattanut minut toivomaan… Kaikki liehakoivat teitä, kaikki teitä rakastavat … ja kaikille teillä on suoda hymyily … ainoastaan minua kohtaan olette totinen…
— Valitatte siis sitä, että minä hymyilen muille, paitsi teille?
— Ruukinpatruuna Detlow…
— Oh, te olette mustasukkainen, herraseni!