— Mikä oikeuttaa teidät utelemaan minun aikomuksiani?
— Luonnon ääni.
— Te olette tukahuttanut luonnon äänen… Niitä sanoja lausuessanne taivaat ja maat vavahtavat.
— Tyttö … nuorukainen rakastaa sinua.
— Niin rakastaa.
— Kun täällä kartanossa eilen illalla oli vieraita, ja joukko miehiä surisi sinun ympärilläsi kuin kärpäset kynttilän ympärillä, seisoi hän kauempana yksinään, surullisena ja hiljaisena… Hän rakastaa sinua paljon.
— Toivon sitä.
— Viime yönä hän seisoi puutarhassa akkunasi alla, katsellen alinomaa ylös samaan kohtaan… Hän seisoi koko yön samalla paikalla… Lapsi, hän rakastaa sinua tavattomasti.
— Tiedän sen.
— Entä sinä?