— Minäkin rakastan häntä paljon … rajattomasti!
— Te onnettomat!
— Ei, onnelliset!
— Sinun tulee paeta häntä!
— Ei, minä kietoudun häneen niinkuin köynnös runkoonsa… Onnen, jonka te olette häneltä ryöstänyt, äidillisen hellyyden, jonka olette häneltä riistänyt, kaiken sen minä annan hänelle takaisin… Kaiken … kaiken…
— Mutta äitisi kirous…
— Taivaan siunaus tekee sen tehottomaksi.
— Julia!
— Teidän tahtonne on paholaisen, ja paholainen ei saa koskaan voittaa!
— Sinutko saisi omakseen isäsi murhaajan poika, hänkö, joka toimitti oman äitisi monivuotiseen vankeuteen, omistaisi sinut, ihanimman olennon, jota auringonsäteet koskaan ovat koskettaneet? — raivosi pellavatukkainen. — Hänkö herkuttelisi sinun käsivarsiesi syleilyssä, humaltuisi sinun huultesi hunajalla ja sulaisi sinun povesi lämmössä … hänkö, hänkö?… Ajatuskin siitä saattaa minut mielipuoleksi.