— Julia, Julia, lapseni!… Pakene, pakene, mutta minä seuraan sinua mihin maailmanääreen tahansa!… Hietajyväsen ja kastehelmen voit pudistaa päältäsi, mutta et äitisi kyyneleitä… Ne eivät erkane sinusta, vaan pakoittavat sinut lopuksi rakastamaan minua… Orjana tahdon sinua palvella, minä imen sisääni myrkylliset tuulet, etteivät ne pääse saastuttamaan sinun terveitä huuliasi!… Julia, Julia, pysähdy, pysähdy!… Äitisi makaa sinun jälkeenjättämässäsi tomussa!
Ja tuo kauhea olento ryömi käsin ja jaloin pitkin permantoa, suudellen karkeita lattiapalkkeja, ikäänkuin hän olisi kuvitellut Julian pienen jalan niitä äsken koskettaneen.
Auringonsäde kimmelsi lammen mustilla aalloilla. Tällä hetkellä oli murhaaja äiti.
XXXVI
MUUAN KUUTAMO-ILTA TAALAINMAASSA
Oltiin elokuun loppupuolella; oli kulunut noin neljä viikkoa äsken kertomistamme hetkistä Gunilholmassa. Aurinko tavoitteli lännessä metsäisten vaarojen lakea. Se näytti laskeutuvan hyvin vastenmielisesti, sillä se säteili pohjolan köyhimmälle, mutta voimakkaimmalle väelle, Ruotsin vapauttajien jälkeläisille, jotka kulkivat valkoisissa sarkanutuissa ja taskussaan musta pettuleipä, se paistoi ihanan Taalainmaan yli.
Apulaispappi ja nimismies ovat hengellisen ja maallisen mahdin alhaisimmat temppelinkaitsijat. Heillä on eniten työtä, mutta pienimmät tulot. Senvuoksi he myös tavallisesti ovat hyviä ystäviä, sillä kaikki puutetta kärsivät ovat ystäviä keskenään.
— Jumalan rauha, veli! — tervehti apulainen nimismiestä.
— Samoin, veli! — vastasi nimismies.
Kaksi laihaa kättä tarttui toisiinsa rakkaasti kuin lempivä hämähäkkipari.