— Rangaistukseni kestän kärsivällisesti… Mutta kuulehan, oli vähällä, ettei matkani Gunilholmaan jäänyt tälläkin kertaa.
— Kuinka niin?
— Tukholmassa kerrottiin sinun ostaneen maatilan Bergslagenista, jopa jo muuttaneen sinne.
— Siitä oli kyllä kysymys… Mutta lähemmin asiaa ajatellessamme en minä eikä vaimonikaan tahtonut muuttaa pois Gunilholmasta niin kauan kuin kreivitär elää… Tiedäthän, kuinka runsaasti me saimme nauttia kreivi-vainajan hyvyyttä, joten olisimme kovin kiittämättömät, jos jättäisimme tekemättä hänen jalolle leskelleen sen palveluksen, jota meillä vielä on tilaisuus hänelle osoittaa, ja sitäpaitsi me viihdymme täällä mainiosti. Muuten minä olen täällä yhtä kaikkivaltias kuin tämä olisi minun taloni.
— Sen arvaan… No, hyvä ystävä, vaimosi on varmaan yhtä suloinen ja kaunis kuin nähdessäni hänet viimeksi?
— Suloisempi ja kauniimpi, veliseni!
— Se on jo enemmän kuin kohtuuden mukaan saattaa vaatia… Sinä olet onnellinen mies, veli Kron, ja mikä vielä parempi, sinä sen onnen ansaitset.
— Hitto tietäköön, jos sen niin ansaitsenkaan, mutta se on ainakin varma, että onneani en vaihtaisi mihinkään maailman aarteisiin ja kalleuksiin!
— Sinullahan on nyt viisi lasta, eikö niin?
— Niin on, veliseni.