— Taloustoimissaan hän kai on väsymätön?
— Kunpa näkisitkin hänet hääräilemässä ruokakonttorissa ja keittiössä ja…
— Mutta miten on käynyt hänen valkoisten käsiensä, joita sinä niin arastelit?
— Minä tarkastan ne joka ilta, ja jos huomaan pienimmänkin punaisen pilkun, silloin hän saa nuhteita, usko se!… Juliani kädet saavat punastua ainoastaan minun suudelmistani.
— Sinä lienet Ruotsissa ainoa pehtoori, joka suutelee rouvaansa kädelle!
— Niin, mutta kellään pehtoorinrouvalla ei myöskään ole niin kauniita käsiä kuin minun vaimollani.
— Asutte nähtävästi vielä pehtoorinrakennuksessa, koska käännymme tästä.
— Niin. Linnan toinen kylkirakennus olisi kyllä käytettävissämme, mutta me viihdymme parhaiten täällä, missä kaikki on vaimoni maun mukaista… No, vieläkö tunnet tätä paikkaa … mitä pidät rakennuksen julkisivusta? Katselehan sitä nyt tarkkaan sillä aikaa kun minä puen nutun ylleni!… En uskalla näyttäytyä vaimolleni paitahihasillani, sillä silloin hän luulee, että minä, muka pieni poika-parka, vilustun!
— Rakennushan on kokonaan uusittu ja uudelleen maalattukin, — huomautti lääkäri. — Se on todellakin kaunis, aistikas, ihastuttava!… Kautta sieluni, nuo koristukset tuolla ylhäällä olisivat paikallaan somistamassa maalariakatemiaa Tukholmassa.
— Ne ovat vaimoni tekoa… Ei auttanut mikään, hänen täytyi… Minä pitelin tikapuita hänen seisoessaan ylhäällä maalaamassa. Ja minäpä en päästänyt häntä maahan, ennenkuin työ oli valmis… Oli hauska nähdä hänen siellä korokkeella sivelevän edes ja takaisin … ja välisti hän hipaisi väriä minunkin nenääni.