— Vaietkaa ja totelkaa!… Mitä te mietitte?… Miksi seisotte noin suu ammollaan… Ovatko jalkanne jäätyneet kiinni maahan tänä lämpimänä kevätyönä?
— Rakas pikku neiti, — sammalsi eukko; — minä … minä…
— Kurja pelkuri-raukka! — huusi toinen; — viheliäinen noita!… Kasvettukaa maahan… Vajotkaa maan sisään!… Te olette tuulen ja ilmankin inho!
Samalla sysäsi hän syrjään vanhuksen, tarttuen itse kärryjen aisoihin, jonka jälkeen hän juosten veti niitä perässään yli ruohon ja kivien, niin että pyörävanteet iskivät tulta.
Eukko kiirehti hänen perässään turhaan huutaen ja varoittaen.
Molempien naisten rynnätessä eteenpäin leimahti läheisessä metsässä kuin salama, jota seurasi paukaus.
— Mitä se oli? — huudahti nuorempi nainen pysähtyen kärryineen.
— Jumala olkoon meille armollinen! — kuului vanhemman vapiseva ääni; — yön peikot hyökkäävät meidän kimppuumme.
Taasen leimahti salama ja kuului pamaus.
— Merkillistä, merkillistä! — mutisi nuorempi, tuijottaen eteensä.