— Kron!
Heistä molemmista tuntui kuin he olisivat kuulleet ennemminkin toistensa sukunimen ja että siihen liittyi ikävä muisto. Heidän katseensa yhtyi, niissä katseissa ei ollut hyvää eikä pahaa, iloa eikä surullisuutta. He näyttivät pikemmin, mikä seikka oli pahempi, olevan arkoja ja levottomia.
Herra Lundin viulu lakkasi soimasta, ja parit erkanivat.
Samassa aukeni salin ovi, ja sisään astui kookas, kaunis, mutta tavattoman kalpea nainen.
— Äiti! — huudahti pikku Julia ja riensi tulijaa vastaan. Mamselli V. tervehti vierasta naista kohteliaasti ja pyysi häntä istumaan.
— Anteeksi, hyvä mamselli! — lausui vieras. — Tulin itse noutamaan Juliaa, kun palvelustyttömme sairastui … eihän mamselli pane sitä pahakseen?
— Tuhat kertaa tervetullut, herttainen neiti, — lausui mitä kohteliaimmin tanssiopettajatar, joka näytti osoittavan suurta mielenkiintoa vierasta kohtaan.
— Mitä mamselli pitää Juliasta?… Onko mamselli häneen tyytyväinen?
— Hän on kerrassaan kiltti lapsi, — kuiskasi mamselli V. niin, ettei Julia olisi kuullut kiitosta; — vaikka hän vasta on ensimmäistä kertaa oppilaitteni joukossa, käyttäytyy hän tavattoman kiltisti, kerrassaan erinomaisesti.
— Se ilahduttaa minua suuresti.