Kun hyena oli lausunut jäähyväiset ja poistui pienokaisensa kanssa tanssisalista, mutisi hän hampaittensa välistä seuraavat sanat:
— Minä siis sain nähdä hänet!… Hänet, jonka elämän minä kerran pelastin!… Eikö minulla ole oikeus ottaa lahjani takaisin!… Minä otan, minä otan sen takaisin ja annan sen sovitusuhriksi kostolleni, sinulle, onneton, odottava varjo!… Ikuinen viha, ikuinen kosto!… Hänelle ja niille muille!…
Musta oli sateinen syysilta, mustempi hyenan sielu.
IX
ENSIMMÄINEN HÄMMENNYS
Kamariherra Karl Gustaf Lejonborg kuului hyvin vanhaan aatelissukuun. Hänen esi-isänsä tiedettiin pakanuuden ajoilta saakka, ja Valhallan jumalat tietänevät, eiköhän suvun kantaisä saanut kiittää olemassaolostaan jotakuta monista käynneistä, joilla Loke kunnioitti Skandinaavian niemimaata. Mikään muukaan jumalallinen olento ei se voinut olla, sillä, kuten tiedetään, olivat pohjoismaisen taruston Odin ja hänen toverinsa liian jäykkiä Olympon jumalain tavoin antautumaan mihinkään maalliseen lemmenkuherteluun. Loke oli luultavasti ainoa, jonka huomiota kiinnittivät esi-isäimme tyttäret, heidän kuljeskellessaan tuntureilla vaatimattomina ja yksinkertaisina paimentamassa karjalaumojaan.
Loke tosin oli pahan periaate; mutta mitä merkitsee, onko periaate paha vai hyvä, kunhan se vain on hyvin vanha! —
Kreivi Lejonborg palveli kamariherrana Kaarle XIII:n hovissa. Kustaa IV Aadolfin aikana hän oli palvellut kamarijunkkarina. Kahden kuninkaan selän takana hän oli uskollisesti seisonut paistitarjotinta pidellen. Mikä ihana, kadehdittava etusija muihin kuolevaisiin nähden onkaan sillä, joka saa tuntea fasaanin tuoksun, ennenkuin se siirretään hänen majesteettinsa nenän alle! Mikä onnellisuuden huippu onkaan saada vetää vastahakoinen korkki pois pullon suusta, ennenkuin se vuodattaa verensä kuninkaan huulille. Kreivi Lejonborgilla oli se onni ollut ja oli vieläkin.
Kuningas Kustaa IV Adolf ei pitänyt kunnioitetusta sedästään, herttua Kaarlesta. Lejonborg oli niin täydellisesti samaa mieltä kuninkaansa kanssa, ettei hän koskaan käyttänyt ensimmäistä ristimänimeään Karlia, eikä koskaan viettänyt sitä nimipäivää.
Kuningas Kaarle XIII ei pitänyt arvoisasta veljenpojastaan, entisestä kuninkaasta. Lejonborg oli samaa mieltä kuninkaan kanssa. Hän pyyhki almanakastaan pois Gustafin ja nimi Karl esiintyi taas uudessa loistossa.