Kreivi otti esiin lompakkonsa ja hymyillen kätki sinne kirjelmän.
Senjälkeen hän kastoi kultakynän kullatussa porsliinitolpossa olevaan punaiseen musteeseen, kirjoittaen kultareunuksiselle paperille seuraavat rivit:
»Ihana, jumalallinen olento!
Kun huomispäivän ilta levittää kullalla kirjaillun ruusuvaippansa yli seutujen ja asumusten, lennän minä kyyhkyn tavoin rakkauden eteerisillä siivillä sinun paratiisiisi, suudellakseni Annan liljasormia ja polvistuakseni Jolantan perhoisjalan juureen. — Kyyhky ei ota mukaansa suuhunsa myrtinlehteä, sillä myrttejä on vain paratiisissa, jonne se lentää. — Muuttakoon rakkauden kaikkivaltias pikku jumala sekunneiksi ne tunnit, jotka minun vielä pitää odottaa pääsemistäni sinun luoksesi, ja sekunnit tunneiksi, sitten kun olen sinun kammiossasi! — — Rukoilen, etten kuolisi, ennenkuin olen todellisesti elänyt, sillä ainoastaan rakkaus on todellista elämää.
Sinun tahtoasi totteleva orjasi
K. G.»
Senjälkeen kun kreivi Lejonborg oli useampaan kertaan lukenut läpi paperille piirtämänsä sepitelmän sekä jonkun aikaa ihailut niitä, ties mistä romaanista lainattuja, runollisen koreita lauselmia, jotka hän oli omistanut »ihanalle, jumalalliselle olennolle», sulki hän kuoren suurella kreivillisellä sinetillä, jättäen sen sitten komearyhtisen palvelijansa huostaan.
— Kiiruhda, riennä, lennä, kelpo poikaseni! — kehoitti hän; — ota siivet jalkojesi alle … osta toinen siipi äsken antamallani taalarilla … tästä saat taalarin lisää toista varten.
Kreivin metsästäjä juoksi ulos kirjeineen ja hopearahoineen.
— Ha, ha, ha! Hän on merrassa! — riemuitsi kreivi, heittäytyen sohvalle ja unohtaen kaikki aikaisemmin sinä päivänä kärsimänsä huolet.
— Ha, ha, ha! — Hän on merrassa! — riemuitsi kreivin metsästäjä, rientäen alas rappusia ja ulos portista.