Sjövall. Vait, se ei kuulu kappaleesen. —
Ölander. Se kuuluu tragediaan.
Sjövall. Huomatkaa, nyt ryntää kuningas — minä nimittäin — sisään, vartijain seuraamana. (Tulee esille ja laskee kätensä Ölanderin olalle).
"Sydämmetön julmuri ja isä tunnoton!
Mik' omaan lapseesi saa noin sun vihastumaan?
Ihmiset ja Jumalatkin saat sa kauhistumaan!
Nyt rangaistus sua odottaapi armoton.
Nyt poistu temppelistä sa julma kirosuu!
Sen käsiin raudat pankaa ja jalkaan jalkapuu!"
Mikä ihana ajatus!… tässä kohdassa minä olen aina saanut aploodin… Tuollaista ajatusta olisi itse Shakespearekin minulta kadehtinut… Shakespeare oli jokseenkin minun ikäiseni, kun hän kirjoitti Richard III:nen. Ah, jospa hän vielä eläisi!
Ölander. Niin herrat olisivat yhtä vanhoja.
Sjövall. Mutta perhana olkoon!… aika kuluu… nyt kaikki latoon! laittamaan sitä loistavaksi runotttarien temppeliksi.
Kuoro.
"Taide meille loiston antaa,
Oomme suuret taiteessa.
Ystadista Haaparantaan
Taiteemme on kuuluisa".
(Kuoron loputtua lähtevät kaikki paitse Josefina ja Theodor).