Theodor. Minä suutelisin hänen käsiänsä, näin… (Suutelee kiivaasti Josefinan käsiä).
Josefina. Oh, osaathan sinä jo jotakin, vaikka olet ollut niin vähän aikaa teaatterissa.
Theodor (Nousee). Minä syleilisin häntä — tällä tavoin… (aikoo syleillä häntä).
Josefina (Työntää hänet luotaan). Annappas olla, poikaseni… siihen minä en suostu.
Theodor (Kiivaasti). Sinä surmaat minut!
Josefina. Jos vaimo surmaa miehen, pitäisi hänen päästä puolella rangaistuksella. (Hellästi). Poika parka! (Laskee kätensä hänen olalleen). Tiedäthän että minä pidän paljon sinusta.
Theodor (Painaa kätensä hänen sydämmelleen). Sinä nostat minut taivaaseen!
Josefina. Miehen voi hyvin helposti nostaa taivaaseen; mutta melkein mahdotonta on pidättää häntä siellä.
Theodor. Ehkä sekin kävisi laatuun, jos ei teaatteri olisi isälleni niin vastenmielinen.
Josefina. No niinpä luovu teaatterista, mitä sinulla on siellä tekemistä? Sen, joka ei teaatterissa tule joksikin erinomaiseksi, sen on parasta pysyä sieltä poissa… siellä ei ole onnea eikä rauhaa… onnenpyörä kierii lattialuukuista alas ja rauha kärventää rampissa siipensä. Herra paratkoon! Teaatterielämä ei ole niin hauskaa kuin luullaan. Rupea sinä vaan ruokakauppiaaksi Vesterviikissä, siellä ei kukaan vihellä sinulle — niin kauan kuin säännöllisesti maksat verosi.