"Niin, niin, se on kyllä totta, se… se ei voi käydä laatuun", huokasi tyttö.
"Mutta jäljestä puolenpäivänä, ehtoolla", lausui palvelija.
"Jäljestäpuolenpäivänä!… ehtoolla!… käydä hänen luonansa! nähdä häntä ja jutella hänen kanssansa!" huudahti tyttö riemun valtaamana, nojautuen penkkiin, ettei hän kaatuisi, sillä hänen polvensa horjuivat.
"Tulla hänen luoksensa?" kertoi palvelija; "armollinen neiti huomaa kaiketi, ett'ei teidän sovellu tulla kotia presidentin luokse."
"Eikö!" sanoi tyttö alakuloisena; "ei, ei!… sen minä kyllä huomaan…
Mutta missä?… missä saan minä sitten tavata häntä?"
"Tehkää hyvin, että määräätte itse jonkun hetken jäljestäpuolenpäivänä, niin presidentti"…
"Joka hetki, joka silmänräpäys olen minä valmis kohtaamaan häntä… milloin hän vaan tahtoo, milloin hän käskee!… Vaan älkäätte antako minun odottaa kau'an… minä olen odottanut kylläksi kau'an."
"Presidentti ehdoitteli itse, että kello kahdeksan ehtoolla tulisi eräät vaunut odottamaan Kustaa Aadolfin torin ja Hallituskadun kulmassa"…
"Presidentinkö kanssa?"
"Niin, presidentin."