Mutka palvelija, joka silminnähtävästi oli arempi presidentin terveydestä, kuin presidentti itse, ei mennytkään kaupitsijavaimon luokse, Vaikka tällä oli mitä kauniimpia appelsiineja myytäväksi, vaan lähestyi sen sijaan penkkiä, jolla tuo nuori tyttö oli ottanut sijansa ja jonka hän juuri nyt aikoi jättää.
"Herra presidentti lähettää paljon terveisiä ja kysyy, kuinka mamselli voi", lausui palvelija mitä kohteliaimmalla kumarruksella.
"Onko hän lähettänyt minulle terveisiä! onko hän kysynyt minua!" huudahti tuo nuori tyttö palvelijan silmissä käsittämättömällä innostumisella, samalla kun hänen kasvonsa joka silmänräpäys vaihtoi väriänsä.
"Onpa niinkin… hän on alituiseen kysynyt mamsellia ja nyt on hän pyytänyt minua lausumaan teille hänen nöyrät terveisensä ja"…
"Ah, Jumalani!" keskeytti häntä tuo nuori tyttö; "ah, kuinka olenkaan onnellinen!"
"Niin, niin", vastasi palvelija veitikkamaisella hymyllä; "niitä ei ole monta, jotka voivat kerskata presidentin huomiosta, sillä minulla on kunnia sanoa, että presidentti"…
"Mitä on hän minusta lausunut?" keskeytti hän uudestansa; "sanokaa, sanokaa, mitä on hän lausunut, ja koko elämäni kiitollisuus… Ah, minun päätäni pyörryttää!"
"Rauhoittukaat kaikin mokomin, armollinen neiti, presidentti haluaa nähdä teitä… haluaa puhutella teitä."
"Nähdä minua! puhutella minua!… koska?… missä?… kentiesi nyt… nyt?"
"Nytkö?… kuinka olisi se mahdollista!… mamselli huomaa kait, ett'ei se voi käydä laatuun."