"Saatanpa sanoa päässeeni asiasta helpolla hinnalla", jupisi tuo ylhäinen virkamiesi itseksensä, hymyillen hienoilla huulillansa.
Josko tämä riemastus ja hymyily tarkoitti ainoastansa noita viittä pääsölippua, joiden kanssa presidentin vaimo äsken oli juossut huoneesensa tahi myöskin sitä kirjelippua, joka vähää ennen oli tullut piilotetuksi presidentin piirongin laatikkoon, siitä on vaikeata päättää.
Luultavasti tarkoitti se kumpiakin ja sillä silmänräpäyksellä kentiesi enin viimeksimainittua, koska se on totta, että kymmenen on viittätoista vähempi ja huolenpito lapsen ylläpidosta ja kasvatuksesta tuntuu aina syvemmältä kukkaroon kun viiden pääsölipun laulajaisiin ostaminen silloinkin, kun jokainen niistä maksaa kolme riksiä pankossa.
Kummallista kyllä, kuultiin kuitenkin presidentin monta päivää myöhemmin kiroilevan rouva Catalaania tuon Ruotsissa tavattoman kalliin pääsölippujen hinnan takia, nimittäen korkealla äänellä tuota ylistettyä laulajatarta häpeämättömäksi ihmiseksi.
Mutta ei kukaan kuullut josko joku ääni tuon tähdeltä koristetun rinnan sisäpuolella hutisi:
"Presidentti ja tähdistön jäsen! sinä olet luonnotoin isä ja kova, tunnotoin ihminen!"
Toinen luku.
Ilmoitus.
Kuukausi tämän jälkeen istui katetun pöydän ääressä "Norjan vaakuna"-nimisessä, Suuren Uudenkadun varrella, Kaupunginosassa, olevassa ravintolassa muuan vähän yli kolmenkymmenen vuoden vanha herra sanomalehti kädessänsä.
Hän luki lehden takasivua eli ilmoitus-osastoa. Erittäinkin kiintyi hänen huomionsa erääsen ilmoitukseen, jonka sisältö oli seuraava: