Sitten kääntyi puheenjohtaja taaskin syytetyn puoleen:
"Tovereiltansa varastaminen on yhtä kuin itseltänsä varastaminen", sanoi hän, "ja itseltänsä varastaminen on ainoa, jonka me tunnustamme varkaudeksi… Sinä paatunut syntinen… sinä olet tehnyt itsesi syypääksi törkeään rikokseen."
"Niin, niin!" jupisivat ko'olla olevat innolla, joka ilmaisi, ettei syytetty ollut niitä, joiden tähden katsotaan sormien lomatse.
"Vaiti!" käski puheenjohtaja, "älkäät häiritkö minun konsistoriumiani."
[Pää, kun se miettii ja päättää jotakin.]
Moniaan minuutin kestävä, syvä äänettömyys vallitsi tuossa kolkossa luolassa, jonka jälkeen päämies taaskin koroitti äänensä ja lausui seuraavan päätöksen:
"Koska Olli Frisk'istä, jota myöskin kivikauriiksi mainitaan, on todistettu hänen kuluneena eilispäivänä eräältä toverilta varastaneen neljä hampaankoettelijaa, siis, ja holvila'in ensimäisen luvun ensimäisen pykälän nojalla tuomitaan hän menettämään nuppinsa, itsellensä rangaistukseksi ja muille varoitukseksi."
Nureksivien äänien sorina kohosi holvissa.
"Ainoastansa menettämään nuppinsa!" jupisi yksi.
"Eikö hänen pidä kärsimän holvirangaistusta?" mutisi toinen.
"Niinhän on määrätty holvila'in ensimäisen luvun ensimäisessä pykälässä", lisäsi kolmas.