"Paiskatkaa nyt ruumis syrjään ja tuokaa valkoinen repo esille", käski päämies ja istui jälleen aivan tyynenä paikallensa tuomioistuimelle.
Muutamat vangit laahasivat syvälle holviin kivikauriin ruumiin, jossa ei ollut vähintäkään elon merkkiä.
Sitten talutti rääsynkerääjä valkoisen revon esille.
Tämä oli pienenläntä, valkotukkainen miesi, jolla on syvä arpi vasemman silmän alla. Hänkin oli tuomittu elinkautiseen vankeuteen setelirahan väärentämisestä yhteydessä monien muiden petosten kanssa.
"Mitä hyvää valkoinen repo on tehnyt?" kysyi puheenjohtaja.
"Hän on kielinyt eräälle vanginvartialle tynnyrintekijä-Ollilla olleen helistimiä [tiirikoita] salattuna vuodeolkiin", ilmaisi syyttäjä.
"Oletko tehnyt sen, ystäväni?" kysyi puheenjohtaja syytetyltä niin lempeällä äänellä,' kuin senlaiselle julmurille oli mahdollista.
"Minä tein sen yhteiseksi hyväksi", vastasi syytetty.
"Tavallinen veruke, valkoinen repo-parka!" muistutti päämies; "eikö sinulla ole mitään muuta, jolla itseäsi puolustaisit?"
"Tynnyrintekijä-Olli, jonka omat helistimet olivat, oli piiloittanut ne vuode-olkiin", vastasi valkoinen repo, "ja minä varoitin häntä useampia kertoja panemasta niitä senlaiseen piilopaikkaan, jonka niin helposti voisi löytää… mutta koska hän ei tahtonut seurata minun neuvoani, ja minä tiesin vanginvartijan ennen yöntuloa tarkastavan patjat, pidin viisaampana ilmoittaa hänelle asian edeltäpäin, sillä joll'en sitä olisi tehnyt, olisi tynnyrintekijän kapineiden löytäminen antanut syytä yleiseen tarkasteluun, ja se ei olisi maistunut meille hyvältä… Tynnyrintekijä-Olli on aina ollut elukka, josta ei ole lukua pitämistä… Minä kysyn kaikilta, eikö se ollut hyvin ja viisaasti tehty?"