Mylläri lähti sitten vartijamiehineen liikkeelle ja jätti pihan.
* * * * *
Nuot neljä, vanginvartija, vanki ja sotamiehet marssivat siihen noista kummastakin kasarmista, jossa vartijaväen päällikkyys asuu ja jossa myöskin päällikön virkahuone on. Toisessa kasarmissa asuu miehistö, jotka viettävät niitä päiviä, joina eivät ole vahdissa tahi muussa virantoimessa lukemisella, kirjoittamisella, luvunlaskennolla, kartan piirustamisella y.m.
Ainoa, eikä todellakaan vähäpätöinen, etu, joka tulee kysymyksessä olevan vartijaväen ja miehistön hyödyksi on se, että opetusta äskenmainituissa aineissa antaa miehistölle kaksi alipäällikköä, ja miehistöä vaihdettaissa pitää joku samassa rykmentissä palveleva rykmentin upseeri tutkinnon, jolloin sotamies usein palajaa senlaisesta palveluksesta sangen tyydyttävillä tiedoilla näissä aineissa ja voisi tulla kaksinkertaisella tavalla hyödyksi kotiseudullensa, jos voitaisiin myöskin keksiä luotettava keino kaikkein senlaisten tointen estämiseksi vankein ja vartijaväen välillä kuin äsken mainittiin, ja jotka luonnollisesti vaikuttavat turmiollisesti vartiajoukon siveyteen.
Kunniasijalla päällikköviraston istuntapöydän ääressä istui muuan vanha, sotaisennäköinen, kunnioitusta herättävä miesi. Se oli Karlsten'in linnan päällikkö.
"Sinulla on minulle jotakin sanottavaa?" alkoi päällikkö tutkistelemaan.
"On", vastasi vanki, "eipä ole monella ollutkaan yhtä paljon sanomista kuin minulla tänään."
"Noh, annapas kuulua."
Vanki oli vaiti, mutta heitti silmäyksen vanginvartijaan ja kumpaankin sotamieheen.
"Sinä tahdot puhutella minua kahden kesken?" kysyi päällikkö.