"Noh, no nyt kuuluviin, mitä sinulla on sanottavaa!" lausui päällikkö; "et kai vaatine minua pitämään ylistyspuheita sinun avuistasi!"
"Minä olen kuullut kerrottavan, että elinkautisia vankeja, jotka ovat tehneet linnalle jonkun suuren palveluksen, on senlaisesta hyvästä käytöksestänsä armahdettu ja päästetty vapauteen."
"Aivan oikein… Minä ymmärrän sinua, sinä tahdot tehdä linnalle jonkun suuren palveluksen päästäksesi siten itse vapaaksi… niinhän se on, poikaseni?"
"Niin, siihen on minulla sekä tahtoa että kykyä."
"Annappa kuulua!"
"Se palvelus, jonka minä voisin tehdä, on suurin, minkä vanki voi osoittaa vartiaväellensä, siitä olen minä vakuutettu… Mutta voinko minä olla yhtä vakuutettu siitä, että se tuottaa minulle armoa ja vapautta?"
"Sitä on minun vaikea sanoa, ennenkuin saan tietää, mikä palvelus se on."
"Mutta minä en voi sanoa, mikä palvelus se on, ennenkuin olen vakuutettu palkintoni saamisesta."
"Tiedäthän sen varsin hyvin, rehellinen Broms, että armahdusoikeus et ole minun käsissäni."
"Minä tiedän sen hyvin… mutta minä tiedän myöskin, että teidän puoltosananne, armollinen herra päällikkö, tekisi vaikutuksen asianomaisessa paikassa."