Sotamiehet seurasivat häntä ja näiden jäljessä nuot kolme vankia.
Päävahdin miehistö tarttui aseisiin, epäröiden mitä sen olisi tekeminen.
"Luutnantin on mahdotoin ennättää saada sanaa päällikölle", lausui
Broms, "ainoa keino on"…
"Mikä sitte?" kysyi kersantti tykkänään hämillänsä.
"Kuluu muutama minuutti, ennenkuin he ennättävät murtaa holvin ovet", vakuutti mylläri henki kurkussa; "rynnätkää siis, herra, kaiken mokomin vankitarhaan vartijaväestön kanssa ja asettakaa joitakuita miehiä seisomaan jokaisen holvin ovelle… käskekää heidän sitte kolistelemaan kivääreillänsä, niin kuulevat vangit heidän aikomuksensa tulleen ilmi, ja että suurempi miesjoukko sulkee heidän tiensä… Silloin lakkaavat he työstänsä ovilla ja etsivät sen sijaan itsensä ulos samaa tietä kuin ne muutkin, ja silloin on kaikki pelastettu… mutta joutukaa, joutukaa! muutaman minuutin kuluttua on kaikki myöhää."
"Jos he pääsevät pihaan, olemme kaikki tyyni hukassa", lisäsi kivikauris.
"He ovat varustettuina puukoilla ja rautaseipäillä", ilmoitti rääsynkerääjä.
"Kivääri olkahan! eteenpäin marss'!" komensi kersantti, jonka jälkeen hän vartiajoukon etunenässä, paitsi kolmen miehen, jotka jätettiin noita kolmea vankia vartioimaan, riensi porttia kohti, joka johti vankitarhaan.
Broms ja hänen toverinsa seurasi silmillänsä poisrientävää vahtijoukkoa, joka astui portista sisään ja oli pian kadonnut näkyvistä.
"Kuinka onnellista, että sinä muistutit minua siitä asiasta!" lausui
Broms Olsson'ille.