Hätähuutoa kuului mäen päältä.
"Sinä ennustit oikein tällä kertaa", lausui matkustaja tyynesti, heittäen ohjakset vapisevalle pojalle ja hypäten ales rattailta sekä temmaten pistoolin vyöltänsä, jonka tehtyä hän, pitäen tätä vasemmassa kädessänsä ja paljastettua sapeliansa oikeassa, riensi mäkeä ylöspäin, kuultelematta kyytipojan surkeasti varoittavia huutoja.
Toinen pistoolin laukaus pamahti, ja hätähuudot jatkui mäen päältä.
Nahkakaapuun puettu mies joudutti askeleitansa ja ennätti pian kukkulalle, jossa hän n.s. berliiniläisen vaunun lyhtyjen valossa huomasi nä'yn, josta, vaikka se tosin onkin tavallinen rosvojutuissa, kuitenkaan ei puutu esimerkkejä meidänkään muutoin niin rauhallisessa isänmaassamme.
Toisella puolen vaunuja makasi muuan palvelija, jos saa päättää kiiltonahkatakista, joka oli hänen vieressänsä, liikahtamattomana ja vuotaen verta eräästä ohimoisillansa olevasta haavasta. Aivan hänen lähellänsä vieritteliihe eräs talonpoika, joka, pitäen kätensä otsallaan, voivotteli mitä surkeimmasti. Hevosien edessä, ja pitäen näitä kuolaimista, näkyi ihmisolento, jonka kasvoja äsken tulleen oli liian vaikea tarkemmin tutkia. Mitä vaunujen toisella puolella tapahtui, ei nahkakaapuun puettu mies voinut nähdä, mutta hänen korvansa kuuli seuraavaa:
"Minä annan teille hyvällä kaikki, mutta säästäkää minun henkeäni!" rukoili puoleksi tukahdettu miehinen ääni.
Nahkakaapuun puettu mies ei malttanut odottaa vastausta tälle rukoukselle, vaan ryntäsi hevoisien edessä seisovaa miestä vastaan. Tämä päästi silloin hevoiset ja lähti pakoon huutaen äänellä, joka oli vaimoihmisen äänen kaltainen:
"Broms! Broms! ole varoillasi! ole varoillasi!"
Nahkakaapuun puettu miesi laukasi pistoolinsa tuota henkilöä vastaan, joka, koska häneen ei sattunut, pakeni, uudistaen varoitushuutojansa, jonka jälkeen miesi, temmaten esiin toisen pistoolin, ryykäsi hevoisten ohitse vaunujen toiselle puolelle.
Silloin huomasi hän rotevan mieshenkilön, joka hänen tullessansa heti lähti käpälämäkeen ja painui metsään päin. Nahkakaapuun puettu miesi lähetti hänenkin jälkeensä laukauksen, kuitenkin tapaamatta häntä, koska pimeys ei sallinut ampujan tähdätä.