"Mitä pidätte te, herra, käsi-alasta?" kysyi kerjäläinen; "eikö se kelpaa muka?"
"Sangen selvää kirjoitusta", vastasi Alm; "kieltämättä sangen kaunista käsi-alaa!"
"Moni kuninkaallinen sihteeri ei kirjoita niin kauniita rivejä, vai kuinka?"
"Aivan totta… kuka sen on kirjoittanut?"
"Muuan kaksitoista vuotias tyttö, jolla on onni olla minun oppilaani."
"Teidän oppilaanne!… sepä onni ei mahda olla kadehdittava."
"Kuinka niin?"
"Te opetatte oppilastanne kerjäämään."
"Sitä ei tarvitse ihmiselle opettaa, sillä se asuu kaikkien luonnossa… ylhäinen kerjää kunniasijoja, rikas enempää kultaa, tyttö miestä — mutta nimenomainen kerjäläinen on kohtuullisin vaatimuksissansa… hän kerjää leipäpalaista ja usein saa hän tapella koirien kanssa näistä palaisista."
"Noh, mitä hyvää te oppilaallenne opetatte?"