"Joko häntä taas huudetaan esille!" muistutti tukkukauppiaan rouva, "kuinka hirveästi noita tuollaisia ihmisiä epä-jumaloidaan!"
"Se kuuluu tapaan, ystäväiseni", lohdutti häntä patroona, "eikä se sitäpaitsi merkitsekään mitään."
"Mutta kun tuollaisille tuhlataan niin paljon hyväksymistä", jatkoi rouva, "mitä jää sitte jäljelle todellisen ansion osaksi?… Minä ajattelen, että jos paroni Rotschild tulisi tänne, millähän tavalla häntä aijottaisiin ottaa vastaan!"
"Mamselli Heuser! Olivia Heuser!" kaikuivat huudot kaksinkertaisella voimalla.
Eräät silmäparit ensimäisen rivin oikealta puolelta, jotka olivat heti näytöksen loputtua kohdanneet toiset silmäparit vasemmalta, tuijottivat hellittämättä toisiinsa, ilmaisten tunteita, joita ei voi selittääkään.
Nämät olivat luutnantti Räyel'in ja revisori Alm'in.
"Kylläpä tuo nainen odotuttaa kau'an itseänsä!" nureksi Amélien ystävätär.
"Tulisitko sinä esille huudettaessa?" kysyi Amélie.
"Minä toivon, ett'ei senlaista ikinä voi tulta kysymykseenkään", vastasi ystävätär, hiukan närkästyneenä senlaisesta otaksumisesta Amélien puolelta.
Samassa kohosi esirippu; mutta mamselli Heuser'in sijaan näyttäytyi hänen setänsä, teaatterin johtaja Heuser, ilmoittaen, ett'ei näytäntö-illan tulojen saaja ollut itse tilaisuudessa lausua arvoisalle yleisölle kunnioitustaan ja kiitollisuuttaan, koska hän, laulettuaan viimeisen kappaleen, oli mennyt tainnoksiin, jonka vuoksi hänet oltiin täydytty kantaa pukema-loosiin.