Samassa avattiin ovi.
Sekä ylhäinen että kerjäläinen hätkähtivät moniaan askeleen takaperin.
Sen henkilön muoto, joka nyt astui huoneesen, ja seisahtui kynnyksen sisäpuolelle, olikin sitä laatua, että se voi vaikuttaa säikähdystä sekä ylhäisessä että alhaisessa.
Tämä oli nimittäin, jättiläisenkaltaisilla jäsenillä varustettu mieshenkilö, jonka kasvot yhtä paljon osoittivat mielen raakuutta ja julmuutta, kuin hänen vaatteensa suurinta köyhyyttä ja kurjuutta. Henkilö oli vaiti, mutta hänen suhdattomassa päässään olevat suuret, harmaat silmänsä kieppuivat vitkallisesti yhdestä toiseen.
Maisteri oli ensimäinen, joka toipui.
"Nytpä on Belsebub'in ylimmäinen pappi lähettänyt hänetkin tänne!" jupisi hän, otsa rypyssä; "tahi", huudahti hän samassa, kun hänen silmänsä alkoivat kiilua tavattomalla loistolla, "tahi on hän tällä kertaa tietämättänsä Jumalan välikappale!… Herrat eivät taida tuntea toisiansa, arvelen ma!"
Presidentti tahtoi huutaa miehiänsä, mutta hänen kielensä petti. Tuon ovella olevan julman, vaikka hänelle tuiki tuntemattoman olennon näkeminen oli vaikuttanut hänessä hervaisevaa kauhistusta.
"Minä saan siis kunnian", lausui maisteri, kumartaen kummallekin, "minä saan siis kunnian esitellä presidentin ja tähdistön jäsenen Elgklo'n, Amanda Lang'in isän, rosvolle ja linnanvangille Broms'ille, Amanda Lang'in kasvatusisälle… Minulla on se kunnia, on se kunnia, herraseni!"
Presidentti parahti ja pysyi töin tuskin seisovallansa. Rosvo näytti myöskin olevan hiukan hämillänsä esittelystä; mutta hänen silmäyksensä kiintyi vihdoin jonkinmoisella vakavuudella erääseen suureen, hohtokivellä koristettuun sormukseen, joka kiilsi tuon ylhäisen virkamiehen kädessä.
"Eikö isällä ole antaa kiitollisuuden sanaakaan kasvatus-isälle", jatkoi kerjäläinen; "nuot paksut huulet lausuivat monta kirousta sen vapisevan tytön yli… tuo leveä kämmen nyhti monta suortuvaa Amandan paksuista, mustista kähäristä… Hän kasvatti omalla tavallansa, hän… Te ette kasvata minkäänmoisella tavalla, te!"