"Ja enempätä te ette voi ilmaista minulle?"
"Enempää en minä tahdo ilmaista, kuten äsken viittasin."
"Ottakaa kuitenkin tämä vaivastanne", lausui presidentti, tarjoten kerjäläiselle joitakuita setelejä.
"En ole koskaan vastahakoinen", lausui tämä, ottaen rahat: "se on yksi minun perusaatteistani, on minulla kunnia sanoa… Mutta vielä sananen, teidän armonne, kaiketi on tämä ensikerran, kun te olette maksaneet koristelemattoman totuuden rahalla?… Senlaista tavaraa on tavallisesti tapana maksaa herjaussanoilla ja kepinlyönneillä."
"Te olette häpeämätöin olento, joka väärinkäytätte minun maltillisuuttani!" selitti presidentti, joka luultavasti arveli kerjäläisen nenäkkäisyyden menevän liian pitkälle.
Maisteri purskahti nauramaan.
"Ah, kuinka he aina ovat yhtälaisia!" lausui hän silloin; "hän rohkenee puhua omasta maltillisuudestansa muita kohtaan samalla hetkellä, jolloin hän itse tarvitsee sitä lajia enemmän kuin taivaskaan voi antaa… Näiden sieluihin ei siis pysty mikään."
"Käskekää minun palvelijatani tulemaan sisään!" lausui presidentti.
"Enkö minä saa saattaa teidän armoanne vaunuihin?" kysyi isäntä, lähestyen vierastansa.
"Pysykää te, hyvä miesi, etäällä", pyysi vieras, "ja käskekää minun palvelijani tulemaan sisään."