"Se kummastuttaa teitä, että on ihmisiä, jotka tahtovat puollustaa poissa olevaa naista, jonka mainetta koetetaan tahrata!" vastasi tuo kalpea miesi, joka sitten tyhjensi lasinsa, nousi istuvaltansa ja meni tiehensä.
"Todellakin on hän sama henkilö, joka eilen oli vastaanottamassa tuota saksalaista laulajatarta höyrylaivalta", lausui uutisten kertoja, seuraten silmillänsä poismenevää; "minä arvelinkin nähneeni hänet jo ennenkin."
"Mitä sinä sanot!" huudahti Räyel, jonka nolostuminen silmänräpäyksessä oli jättänyt sijaa suurimmalle hämmästykselle; "mitä sinä sanot… Olivia Heuser Tukholmassa!"
"Opettajansa luvatta!" pilkkasi yksi hänen ystävistänsä.
"Ha, haa!" nauroivat toiset.
"Olivia Heuser Tukholmassa! Hän Tukholmassa", huudahti Räyel, nousten istuimeltansa huomaamattakaan edes tuota ivallista naurua; "hourailetko sinä, vai onko se hävytöin valhe?"
"Valhe?… kuinka rohkenisin minä valehdella niin totuutta rakastavalle ritarille, kuin sinä olet?… Niin, niin, hän on todellakin Tukholmassa, ja jos nyt tahdot jatkaa hauskoja seikkailujasi"…
"Etehisessä", lisäsi toinen noista armahtamattomista veljistä.
"Mahdotointa! Hän ei voi olla Tukholmassa!" jatkoi Räyel, joka tällä hetkellä oli kuuro kaikille pilkkasanoille.
"Minä olin sattumalta eilen laivasillalla, kun höyrylaiva tuli Lübeckistä… Silloin huomasin minä heti matkustajien joukossa erään sanomattoman ihanan naisen… Siinä suhteessa ainakin on Räyel puhunut totta."