Mutta ministeri oli kuninkaalle sangen rakas, ja kuningas kallisti päätänsä sanoen:

"Ilman ministeriäni en voi hallita maata ja valtakuntaani ja sentähden lupaan minä armollisesti sille, joka voi hänet parantaa, että parantaja koroitetaan kreiviksi ja että hän myöskin saa nauttia hyväksensä kymmenen tuhatta mitä kirkkainta kultarahaa vuosittain palkaksensa."

Silloin pyysi ristipoika kummiansa menemään pois päänpuolelta ja asettaumaan jalkapuolelle; mutta kummi ei tehnyt sitä, vaan pysyi pääpuolella, ikäänkuin ei hän olisi ollut kuulevinansakaan.

Mutta silloin keksi hänen ristipoikansa keinon ja käski, että sairaan vuode muutettaisiin niin, että pää käännettäisiin sinne päin, missä hänen jalkansa olivat olleet; ja näin tehtiinkin.

Täten tuli kuolema seisomaan jalkapuolella pääpuolen sijaan, ja näin sai ministeri takasin entisen terveytensä.

Ja kuningas pysyi sanassansa, sillä hän nimitti kuoleman ristipojan kreiviksi, ja antoi hänen kouraansa ne kymmenentuhatta kirkkainta kultarahaa, jotka hän oli luvannut.

Mutta seuraavana yönä ilmestyi kuolema ristipojallensa ja sanoi:

"Kiittämätöin! sinä olet pettänyt minut; mutta älä te'e sitä toista kertaa, sillä jos sinä petät minut toisen kerran, niin tulet sinä totisesti itse kuolemaan!"

Joku aika tämän jälkeen sairastui kuninkaan ainoa lapsi ja tytär, ja tämä tytär oli kauniimpi kuin kukaan ruhtinatar, joka häntä ennen oli ollut, tahi hänen jälkeensä oli tuleva.

Silloin oli sangen suuri suru hovissa ja koko maassa itku ja hammasten kiristys, josta ei koskaan tahtonut tulla loppua.