Kolmaskymmenesviides luku.
Maantiellä.
Iltapuolella seuraavana päivä makasi kaksi törkeännäköistä, epäluuloa herättävää miestä vierekkäin erään kuusen juurella, joitakuita kyynäriä Lof-salon pappilan länsipuolella olevasta maantiestä. Muutamain tien vieressä taajaan kasvavain katajapensaiden peitossa voivat he kuitenkin itse nähdä kaikki mitä tiellä tapahtui. Nuot molemmat miehet, joista toinen oli kasvultansa paljon rotevampi toistansa, joka kuitenkin oli tavallisen miehen mittainen, olivat paidanhihaisillansa, mutta vieressänsä oli heidän nuttunsa levällään, jotka olivat paljon siistimpiä, kuin olisi voinut odottaakaan henkilöillä, joilla on senlaiset paidanhihat.
"Vai niin, sinä sanot olevan hyvän olla eteläisessä kuritushuoneessa?" kysyi rotevampi miesi.
"Aivan hyvä, veliseni", vastasi toinen; "sitä kieltäminen olisi vääryys."
"Täytyy aina olla oikeutta rakastava… sanalla sanoen, saako siellä syödä vatsantäydeltä?"
"Herra armahtakoon, kuinka saakin, ja piru vie päällikön ja sen, jonka toimena ruuanlaittaminen on, jos joku herra vankeushallituksessa huomaa keiton pohjaanpalaneeksi."
"Hyvin, veliseni, niin sen pitää oleman."
"Vähintänsäkin kerta viikossa tulee joku noista herroista Långholm'iin."
"Katsomaan kultapoikiansa?"