"Vaiti!"
Eräs vastapäätä tuleva ratsastaja riensi molempain rosvojen ohitse.
"Sepä oli piru lentämään", muistutti Broms, "aivan kuin olisi suden lenko iskenyt kiinni hevosen häntään."
"Näitkö sinä mikä virkapuku hänellä oli?"
"En, mutta kyllä se oli joku sotilas, eräs oikeutettu murhamies, kuten minun ystävälläni, maisterilla, on tapana sanoa."
"Mikä lintu sinun ystäväsi, maisteri, on?"
"Hän on yksi, jolta minä muserran solisluun heti, kun saan hänet käsiini."
"Jos sinä saisit vallita, jäisivät pian kaikki ihmiset ilman niska- ja solisluuta."
"Ajattelepas, että minä tulin sen konnan luokse viime keväänä niin nälissäni, että olisin ollut valmis kaivamaan jäkälettä aidanseipäästä… Hänen luonansa esitettiin minut tuolle presidentille, jonka minä ensin aijoin nielaista, mutta sitten päästin menemään nuolematta ystäväni, maisterin, esirukouksista… tuo painaa vielä kuin kippunta harkkorautaa minun omaatuntoani… Nyt sovittiin, että minä jäisin asumaan ystäväni, maisterin luokse, jolla on pieni huone, sangen rattoisa, jos siinä vaan olisi tulisija ja akkuna… Minä laskeuin makuulle, ja minun ystäväni, maisteri, meni ulos ostamaan paloviinaa ja olutta, sillä näetse, minä olin tingannut itseni sekä ruokaan että asuntoon… Minä heräsin kuitenkin pian, nousin jalkeilleni ja menin akkunaan kurkistelemaan hiukan ympärilleni, sillä, ymmärrätkös, minä asuin ennen siinä talossa rakkaan Saarani kanssa… Saara parka! hän istuu nyt neljän seinän välissä kehräämässä kaikkea muuta kuin sukkia… Parhaallaan kun istun ja töllistelen kuin varpunen ruispeltoa, näen ystäväni, maisterin, tulevan poliisi ja puolen tusinaa laivanpurkajia muassaan, joilla oli suuret rusikkasauvat kädessään."
"Suotuisia vieraita!" muistutti kuritushuoneelainen.