Etehisen ovelta kuului kolketta, ja Amanda heitti näppäimet, käänsi kasvonsa oveen päin, jonka kynnyksellä näyttäytyi hänen kamarineitsyensä, eräs nuori ja sangen sievä tyttö.
"Mitä sinä Mari-hyväni tahdot?" kysyi hänen haltijattarensa.
"Minä tahdoin vaan kuulustaa, josko mamsellilla olisi jotakin käskemistä."
"Enhän minä ole soittanutkaan, tyttöseni… sinulla on jotakin muuta mielessäsi… mitä sinä haluat."
Kamarineitsyt, joka nähtävästi oli hämillänsä, tankkasi joitakuita epäselviä sanoja.
"Sinä olet mureissasi siitä, ett'et sinä saanut mennä muiden kanssa
Drottningholm'iin", lausui Amanda.
"Ah, niin, se olisi ollut niin hauskaa, niin"…
"Ja sinulla olisi ollut sydäntä jättää minut yksin kotia?"
"Ah, ei!… mutta minä ajattelin, että kun presidentin vaunut palajavat palvelijain kanssa, minä sitten saisin mennä linnan luokse, sillä siellä sanotaan tulevan niin kaunis ilotulitus, ja kaikki kuninkaalliset ovat siellä."
"Sen sinä saat, Mari… Tänään tahdon minä kaikkien olevan yhtä iloisten, kuin itsekin olen."