"Ah, kuinka se on hauskaa!"
"Vaiti! Etkö sinä kuullut hevoisen nelistämistä?" kysyi Amanda kuunnellen.
"Kuulin, luultavasti tulee vieraita."
"Varmaankin on se hän!" huudahti Amanda, nousten pianon äärestä, "se on revisori Alm… hän tuli siis maata myöten, eikä vesitse, kuten hän lupasi kirjeessään."
"Se ruma miesi!" huudahti kamarineitsyt.
"On minun sulhaseni", vastasi hänen haltijattarensa hymyillen.
"Oi, Jumalani! mamselli laskee vaan leikkiä… hän, jolla on tuo ilkeä arpi poskessa"…
"Tulee muutaman viikon kuluttua minun aviomiehekseni", sanoi Amanda sellaisella innolla, kuin olisi se hänestä erinomaisen hauskaa saada itse julkaista tämän seikan; "joudu ales ottamaan vastaan hänen hevoistansa… se tulee olemaan rangaistukseksi sinun epäkohteliaisuudestasi sille jalolle ratsastajalle."
Tuo hämmästynyt palvelijatar meni äkkiä huoneesta.
Amanda riensi kuistille loistavin silmin ja mitä ihanimmat ruusut poskillansa.