Koska pormestari huomasi tämän tuli hän ylen määrin iloiseksi mielessänsä, ja hän pani nenänsä pystyyn kuullaksensa mitä linnuilla taivaan alla oli sanomista siitä, että hän oli tullut suuremmaksi kuin kaikki muut maailman pormestarit.
Mutta silloin tapahtui, että hän katsellessaan taivaaseen tuli loukanneeksi oikeanpuoleisen jalkansa kiveen, joka sattumalta oli kadulla, ja pormestari kompastui siihen kiveen ja katkasi silloin oikeanpuolisen jalkansa, jonka tähden kaupungin kansan täytyi kantaa hänet kotia asumukseensa, ja kaikki kansa itki kantaessansa häntä kotia, sillä pormestari oli sangen lihava ja raskas ja hänen saappainsa korot olivat vähintänsäkin puolen kyynärää korkeat.
Mutta pormestari sairastui niin, että lääkärien täytyi leikata pois jalka ja pormestari valitti ääneensä, että hän oli menettänyt jalkansa, ja kaikki kansa kaupungissa valitti hänen kanssansa.
Kun nyt pormestari suuressa surussansa huomasi, ett'ei hän voinut hoitaa eikä toimittaa painavaa ja tärkeätä virkaansa, menetettyänsä oikeanpuoleisen jalkansa, lähetti hän noutamaan vieraasta maasta puujalkaa ja tämä puujalka oli summallisin maailmassa.
Sillä jos painoi suurta jousta, kävi jalka itsestänsä ja jos painoi pientä jousta pysähtyi se itsestänsä. Niin kummallinen oli se puujalka.
Nyt nousi pormestari varahin makuulta eräänä aamuna ja kiinnitti puujalan sääreensä, vaikka hän oli puettu ainoastansa villapaitaan ja villaisiin alushousuihin, sillä hän tahtoi mielellänsä koetella, miltä puujalka tuntui, kun se oli kiinnitetty hänen sääreensä.
Ja hän painoi sitä suurta jousta. Vaan kuka tuli iloiseksi, joll'ei hän, kun puujalka alkoi käydä itsestänsä vuoteelta ovelle ja ovelta ulos kadulle ja torille.
Kun kansa kaupungissa sai nähdä pormestarinsa, alkoi se juosta ja huutaa hurraata, vaikka hän oli puettu pelkkään villapaitaan ja villaisiin alushousuihin.
Ja kaikki kaupungin raatimiehet syöksyivät ylös vuoteeltansa ottamaan vastaan pormestariansa ja osoittamaan hänelle kunnioitustansa ja kiitollisuuttansa siitä uudesta jalasta, jonka hän oli hankkinut itsellensä ja jota ilman kaupunkia ei voitu hallita.
Kun pormestari nyt sai nähdä kansan, joka huusi hänelle hurraata ja raatimiehet, jotka tulivat häntä vastaan parittain, tuli hänen mielensä kovin liikutetuksi ja hän tahtoi seisahtaa, pitääksensä puheen ja lausuaksensa heille kaikille suuren suosionsa ja tyytyväisyytensä.