Mutta vaikka hän etsi etsimistänsä tuota pientä jousta, ei hän löytänytkään sitä ja vaikka hän painoi painamistansa suurta jousta, kävi puujalka yhä kiivaammin.
Mutta pormestari hyppäsi kansajoukon yli ja potkasi kumoon raatimiehet, jotka aikoivat panna tammenlehtiseppeleen hänen päähänsä, ja vihdoin hyppäsi hän kaupungin porttien yli, joten hän tuli valtamaantielle.
Silloin arveli pormestari tämän menemän liiallisuuksiin ja hän tahtoi seisahtaa; mutta miten hän koettikin, ei hän koskaan saanut käsiinsä sitä pientä jousta ja vaikka hän painoi painamistansa sitä suurta, muuttui kulku yhä kiivaammaksi ja kiivaammaksi.
Nyt tuli pormestari sangen peljästyneeksi ja hän huusi kaikille, joita hän kohtasi:
"Hyvät ihmiset! hyvät ihmiset! ottakaa minut kiinni! ottakaa minut kiinni!"
Ja kaikki ihmiset sekä jalkamiehet, ratsastajat ja ajajat alkoivat kiiruhtaa pormestarin jäljessä, saadaksensa hänet kiinni; mutta ei ollut yhtään elävää jalkaa ihmisillä eikä hevosilla, joka olisi voinut vetää vertoja puujalalle.
Niin kuljettiin koko Götanmaan halki ja tuo pormestari-raukka hikoili niin suuria pisaroita, että hänen ympärillänsä oli ikäänkuin järvi, missä hän vaan kulki.
"Ottakaa minut kiinni! ottakaa minut kiinni!" pyysi hän ja itki niin surkeasti.
"Ottakoon hitto!" sanoivat talonpojat tanhuvillansa ja hiipivät puiden ja pensaiden alle suojaan, sillä heistä tuntui ikäänkuin taivaasta olisi satanut.
Ja näin tuli pormestari Tukholmaan; mutta välillä oli hän laihtunut niin, että hänen lävitsensä voitiin nähdä sekä kuu että aurinko.