Jokaista lyhyttä ja paksua herraa, jonka hän kohtasi, katseli hän niin suurella tarkkaavaisuudella, kuin pimeys ja kohteliaisuus salli, sillä hän luuli jokaisessa senlaisessa henkilössä näkevänsä vastaisuuden tuolle onnettomalle pormestarille Skånessa. Ensiksi oli hän utelias tietämään, josko tällä vastaantulijalla oli korkeat korot saappaissansa ja sitten, jos joku heistä olisi kylläksi onnetoin menettämään jalkansa, miltä tämä näyttäisi senlaisella puujalalla, kuin pormestarin oli.
Hänen par'aikaa näin käyskennellessänsä ja melkein samalla hetkellä, kun nuot tarinan synnyttämät haaveilut olivat katoomaisillansa ja tekemäisillänsä tilaa toisille, totisimmille mietiskelyille, luuli hän kuulevansa tuon yksitoikkoisen äänen eräästä paksusta, rautahelaisesta sauvasta, joka jytisi tavattoman raskaasti katukiviä vastaan. Vähitellen rupesi tuo jylinä kuulumaan puujalan polkemiselta katuun.
Jossakin muussa tilaisuudessa ei tämä olisi kovinkaan herättänyt hänen huomiokansa, koska puujalat eivät laisinkaan ole outoja Tukholman kaduilla; mutta nyt, kun hänen mielikuvitelmansa oli kiintynyt tänlaisiin edistymisen keinoihin, oli luonnollista, että hänen silmänsä ja korvansa kääntyisi siihen suuntaan, mistä tuo raskas jytinä kuului, joka vihdoin muuttui niin kovaksi ja yhtämittaiseksi, että melkein saattoi luulla olevan ei yhden, vaan ennemmin kolme senlaista toistensa seurassa.
Eikä viipynytkään kau'an, ennenkuin hän kohtasi erään sangen surkean olennon. Meidän kamarikirjurimme huomasi nimittäin pimeässä miehen, joka vaivaloisesti kompuroi eteenpäin kahdella jalalla, joista toinen oli puusta, ja jolla oli sauva kummassakin kainalossa. Juuri tämä puujalka ja nämät sauvat saivatkin aikaan tänlaisen jytinän.
Mies oli puettu avaraan, tavallisesta, vaaleasta patjakankaasta tehtyyn nuttuun ja päässänsä oli hänellä lättähattu reunusteilla, jotka melkein peittivät hänen kasvonsa. Enempää ei Voinut Alm lyhdyn himmeässä valossa eroittaa tuosta rampa-raukasta.
Hän ja raajarikko menivät toistensa ohitse; mutta kun Alm oli käynyt muutaman askeleen, kääntyi hän ympäri, heittääkseen vietä kerran silmäyksen tuohon onnettomaan, joka hänen kummastukseksensa ei ollut pysähtynyt pyytämään almua.
Mutta silloin huomasi Alm, että raajarikkokin oli pysähtynyt ja myöskin katseli ympärillensä ja että hän, Alm'in katsellessa häntä, jatkoi jytäjävää kulkuansa.
Alm, joka uudestansa tuli ajatelleeksi tuota pientä, paksua pormestaria, huomasi sen raajarikon, joka nyt oli hänen silmäinsä edessä, olevan pitkän ja erinomaisen jyhkeäkasvuisen miehen.
Hän ei kuitenkaan kiinnittänyt suurempaa huomiota tähän seikkaan, vaan jatkoi kulkuansa, ajatellen pian tykkänänsä muita asioita kuin puujalkoja ja sauvoja.
Hän ajatteli tuota tyttö-raukkaa, jonka hän tänä iltana jälleen tulisi näkemään ja jonka hän oli onnistunut temmata pois turmion helmasta ja hän nautti sydämensä syvyydessä sitä tyytyväisyyttä, jonka tieto tehdystä hyvästä työstä aina synnyttää.