Jos hän ei olisi ollut niin syvään vajonnut näihin mietteisiin, olisi hän ehkä kummastellut sitä, että puujalan jyminä oli yhä yhtä kova, vaikka sen, joka sai tämän jyminän aikaan, olisi pitänyt, mennen aivan vastakkaiseen suuntaan, kaukeneman hänestä kaukenemistansa. Tosin kuuli hän tämän jyminän, mutta hän luuli korvansa valehtelevan, kuten usein luullaan.
Tultuaan Nautatorin kadulle, astui Alm sisään eräästä portista oikealle päin ja tuli erääsen vähänläntään kauppapuotiin, jossa myytiin kaikenlaista rihkamatavaraa, joiden joukossa käsineitä ja sateenvarjojakin.
Muuan vanha rouva, joka seisoi myymäpöydän takana, tervehti kohteliaasti ja tutusti tuota sisäänastuvaa ostajaa, joka myöskin puolestansa yhtä ystävällisesti vastasi hänen tervehdykseensä.
"Se sateenvarjo, jonka minä ostin teiltä eilen, ei ollut minulle menestykseksi", alkoi Alm puheen ensiksi.
"Ei ollut menestykseksi… kuinka niin, herra sihteeri?"
"Minä olen menettänyt sen… mutta koska taivaan pilvet ei pidä lukua minun onnettomuudestani, täydyn ostaa toisen, niin vastenmielistä kuin se onkin minulle."
"Eikö herra sihteeri ole saanut sateenvarjoansa takasin?"
"En, Jumala paratkoon!… sateenvarjojen laita on sama kuin hattujen ja kalossienkin, puhumattakaan kauniista tytöistä… kun ne kerta ovat menneet, eivät ne koskaan palaja takasin."
"Kyllä minä tiesin herra sihteerin menettäneen sateenvarjonsa, mutta"…
"Tiesikö rouva sen!" keskeytti Alm häntä kummastuneena.