"Kovan onnen miesi! onko siitä kauankin, kun sinä menetit jalkasi?"
"Määrältänsä vuosi sitten, hyvä herra."
"Missä menetit sinä jalkasi?"
"Kuninkaansaaren höyrymyllyssä."
"Ja nyt sinä tietysti olet kykenemätöin työhön?"
"Niin, Jumala paratkoon!… Ja joll'ei hyviä ja avuliaita ihmisiä olisi, olisin jo aikoja sitten täytynyt kuolla nälkään."
"Sen minä kyllä voin arvata, ja täytynee kait minunkin antaa sinulle roposen puolestani."'
"Jumala siunatkoon teitä siitä!" lausui raajarikko ja kompuroi yhdeltä puolen kaidetta toiselle, joten hän tuli Alm'ia hiukan lähemmäksi.
Meidän kamarikirjurimme otti esiin lompakkonsa ja vetäytyi askeleen takaperin, ikäänkuin tahtoisi hän lyhdyn valossa etsiä soveliasta setelirahaa kerjäläiselle.
Selaillessansa lompakkoaan, piti hän silmällä raajarikon kaikkia liikkeitä; mutta hänen kasvojansa, jotka enemmäksi kuin kahdeksi kolmatta osaa olivat hatun reunain peittämät, ei hän voinut nähdä.