— Se oli vaan tuulen vingahdus nurkissa — Katri, mitä tyhjää pelästyt? — — Älä katso noin kamalasti Katri — — — Katri, miksi kalvenet suotta?
Syleillen tarttui Yrjö uudelleen Katriin, mutta tämä töytäsi hänet inholla luotaan ja silmäili häntä ylenkatseella.
— Sinä olet kehno mies, Yrjö — lausui hän vihaisesti. — Niilo ei koskaan olisi sinun eikä kenenkään morsiamelle tehnyt sitä, kuin sinä tuonoin minulle.
— Mutta minäpä rakastan sinua, Katri — rakastan sua hurjasti, sinä ihana, suloinen tyttö. Mitä huolit Niilosta, tuosta köyhästä mökkiläisestä. Heitä hänet ja tule minulle! Parempi on olla rikkaan talon emäntänä kuin mökkiläisen kurjana orjana.
Yrjön silmät hehkuivat, hän hengitti kuumeentapaisesti ja äänensä oli lähes tukahtua rajuista himoista.
— Mene pois, kelvotoin — lausui Katri — mene ja vie huivisi ja kaikki, — en tuon koomin kärsi sinua silmieni edessä.
Katri juoksi tuvan päässä olevaan suojaansa, otti avaimen suulta ja veti oven lukkoon. Turhaan houkutteli ja rukoili Yrjö oven takana, Katri ei hiiskunut enää sanaakaan eikä liioin tullut näkyviin.
Koiviston tuvassa kerrottiin seuraavana päivänä merkillisiä kuulumisia. Niilo oli kadonnut tietymättömiin. Hän oli edellisenä iltana lähtenyt kotoansa mennäkseen Rauhalaan; vaan täällä ei häntä oltu nähty, enemmän kuin muuallakaan likitienoossa. Päätettiin varmasti hänelle jonkun onnettomuuden tapahtuneen, sillä Niilolla ei ollut tapana turhanpäin kuleksia ja viipyä kodosta poissa. Katrin sanottiin säikähdyksestä makaavan houreissa. Yrjö kuunteli äänetöinnä näitä uutisia ja pani tupakkaa piippuun. Kätensä toki hieman vapisi, mutta sitä ei kukaan huomannut.
Päivä päivältä kului, mutta Niiloa ei takaisin kuulunut. Katri makasi monta viikkoa huonona kuumetaudissa, ja kun hän viimeinkin nousi vuoteeltaan, ei hän enään ollut sama kuin ennen. Hymy oli kadonnut huulilta, ruusut lakastuneet poskilta ja silmäin katse oli niin välinpitämätöin ja toivotoin, niinkuin ei mikään maailmassa niitä enää voisi elähdyttää. Koko hänen olentonsa osoitti suurinta väsymystä — ei siinä voinut merkkiäkään huomata entisestä virkeydestä ja elämänriemusta.
Yrjö häntä tavan takaa kiusasi kosioimisellaan eikä väsynyt, vaikka Katrilla aina oli valmiit rukkaset. Mutta — Yrjö sai vahvat liittolaiset Katrin vanhemmissa. Päästäkseen rauhaan, oli Katri kerran lupaunut antaa Yrjölle suostumuksensa, ellei Niiloa vuoden sisään kuuluisi takaisin. Hän lupasi — sillä hän luuli silloin jo makaavansa rauhassa turpeen alla. "Elämäni lanka katkeaa," ajatteli hän, "kun viimeinen toivon kipinä Niilostani sammuu." Mutta Yrjö riemuitsi sydämessään, sillä hän varmasti uskoi, ett'ei Niilo enään elossa ollut.