— No menköön sitten, koska sinun kerran aina täytyy hänet saada.
— Älä sano niin! Ja'ammehan siinä suhteessa aina oikeuden mukaan.
— Kyllä, niinkuin sinulla on tapana jakaa.
Pikku tyttönen seisoi vallan totisena vieressä ja kuunteli tätä keskustelua. Hänen silmänsä lensivät toisesta toiseen vanhempain välillä, ja kun oikea kätensä vielä oli isän kädessä, tarttui hän vasemmalla äidin käteen, jakaen siten lapsellisen rakkautensa tasan kummallekin.
— Kun tietäisit — pitkitti isä — kuinka pian aika kuluu, kun hän on luonani!
— No, etkö luule minun sitä tuntevani! Juuri kuin ei minulle aika tulisi hirmuisen pitkäksi, kun en puoleen päivään saa häntä nähdä!
— Oih, onhan sulla niin paljon toimimista täällä kotona!
— Entä sinulla, oletko sinä työtönnä!
Ja samassa kumartuvat sekä isä että äiti yhtähaavaa — ikäänkuin olisi sama ajatus äkkiä kummankin mieleen juohtunut — ja kietovat molemmat käsivartensa armaan pienokaisensa ympäri, joka tästä suosion osoituksesta näyttää olevan sangen hyvillä mielin.
— Pienokaisemme saa asian ratkaista — lausuu nyt äiti.