Antti seurasi Mattia. Kävellessään kadulla sattui hän vilkaisemaan uutta nuttuansa, ja — pettivätkö silmänsä vai oliko kaikki noiduttu — uusi, harmaa nuttu oli muuttunut aivan kirjavaksi. Sade oli sen kostuttanut, juutalaisen maali oli liunennut ja hänen päällään oli nyt vanha, kulunut, maalilla tahrailtu takki.
— Matti, — sanoi hän seisahtuen — katsos velikulta vähä tätä uutta takkiani! —
— Hm — "kauniit on paikat, sanoi Lintu-Jussi".
— Mitä sinä tästä arvelet?
— Arvelen, että juutalainen sinut petti.
— Samaapa melkein minäkin epäilen. Mutta kuules, Matti, tämä on vähän häpeällistä.
— "Kyllähän se niin on, on kai."
— Antaisinko hänelle selkään, vai veisinkö hänet oikeuteen?
— Niin, sitä asiaa sietää harkita.
Antti olisi kernaammin heti lähtenyt juutalaiselle kovaa näyttämään, mutta Matti otti häntä käsivarresta ja vei hänet mukanaan kapakkaan.