Vesterkvist (taistellen Tuomaan kanssa avatussa ovessa ja saa vihdoin sysätyksi Tuomaan syrjään). Mitä tämä tahtoo sanoa, miksi minua estetään tulemasta sisään?
Tilda. Kaikki on kadotettu. Isä on käskenyt, että sinua ei pidä laskea sisään, ja jos hän nyt tulee, olemme me molemmat hukassa.
Vesterkvist. Tulkoon vaan! Minä tahdon näyttää hänelle, että ei ole niinkään helppoa ajaa ulos tulevaa tuomaria!
Tilda (nousee). Hyvä Alfred, älä viivy kauvemmin! Me saamme vieraita; isä antaa suuret illalliset tänä iltana.
Vesterkvist. Sitä parempi! Ruokaa juuri tarvitsenkin, sillä en ole syönyt niin muruistakaan päivälliseksi.
Tilda. Mutta oletko menettänyt järkesi? Sinähän et ole käsketty — — sinut ajetaan ulos ja seuraa toinen toistaan suurempi harmi. Tahdotko vielä tuottaa minulle enemmän ikävyyksiä? Enkö ole jo tarpeeksi kärsinyt sinun tähtesi?
Vesterkvist. En tahdo Tildaseni, että sinun pitää kärsiä; mutta minä en tahdo mennä tieheni — en voi mennä — olen väsynyt — olen juossut koko aamupäivän ikäänkuin hätyytetty peura. Minä en välitä sinun isäsi vihasta — en välitä koko porvariston vihasta — en ratsu- enkä jalkaväen! (Heittäytyy tuolille).
Tilda. Hiljaa, isä tulee! (tarttuu Alfredin käteen) Ellet tahdo nähdä minun kuolevan suruun, niin kiiruhda pois! Taivaan nimessä, Alfred, älä viivy enää! (Rientää pois).
SEITSEMÄS KOHTAUS.
Vesterkvist (yksin). Sanovat löytyvän monta lajia ihmisiä, liberaalisia, radikaalisia ja niin edespäin. Mutta minä tunnen vaan kahdenlaisia: niitä, jotka karhuavat, ja niitä joita karhutaan. Ja se ensimäinen ihmislaji sortaa sitä toista ihan hävyttömällä tavalla. (Nousee). Nälkäkuolemaa vartenko minä olen istunut viisi vuotta yliopistossa ja kuluttanut kymmenen mustaa hännystakkia hovioikeudessa? Ja kaiken onnettomuuden päätteeksi olen vielä rakastunut! Minulla ei pitäisi olla ihmisellistä sydäntä, senvuoksi, kun minulla ei ole omaisuutta. Minun täytyy repiä rinnastani elämäni suloisimmat toiveet, sillä minulla ei ole omaisuutta. Ah! Katkismuksessa pitäisi löytyä muiden käskyjen joukossa näin: Sinun ei pidä rakastaman sinun lähimmäisesi tytärtä, ennenkuin sinulla on pari tuhatta markkaa vuotuista palkkaa. — Te herra majuri ja ritari tahdotte näyttää minut portille! Odottakaa, saammehan nähdä! — Ja tänään sen asian täytyy tulla päätetyksi! Minä tahdon kosia, mutta en niinkuin huokaileva paimen itku kurkussa! Ei, samalla, kun avaan sydämeni, niin näytän hampaitani, ja jos se ei auta, niin ammun luodin otsaani. Ei, piru vie, sitä en sentään tee!