Kummellund. Niinkö lanko pitää? Jos lanko suvaitsee, niin on hyvä ja pitää sen todisteena siitä ilosta, joka valtasi mieleni, nähdessäni sinut jälleen. (Ojentaa Job'ille rasian).
Job (ottaa rasian). Kiitän tuhannesti — (erikseen) Mikä on mennyt tuohon ihmiseen? (katsoo kummastellen rasiaa) Tämäpä onnenpotkaus! (pistää nuuskaa suuhunsa).
Kummellund (eriks.) Se oli onnellinen ajatus — se tulee tuottamaan minulle rasian oikeista helmistä ja jalokivistä tämän sijaan.
Eräs herra (Job'ille). Herra tukkukauppiaalla kuuluu olevan viisitoista laivaa merellä?
Job. Onko minulla viisitoista laivaa? Sepä kummallista! (Erikseen). Kyllä minulla nyt on tuuli purjeissa, sen kyllä huomaan, mutta laivoja, niitä en ole koskaan vielä huomannut.
Herra. Onko herralla tukkukauppiaalla tapana vakuuttaa laivansa?
Job. Vakuuttava? Minä en ole koskaan vakuuttanut mitään, minä!
Herra. Mutta voisihan tapahtua, että kadottaisitte jonkun joskus, kun ovat vakuuttamattomia.
Job. Kuinka se voisi tapahtua, kun ei minulla koskaan ole ollut mitään kadotettavaakaan?
Herra (nauraen). No, länsi-intialaiselle istutusmaiden omistajalle ei tunnu, vaikka joku laiva silloin tällöin hukkuisikin. Toista se on meillä.