Job (Kummellundille). Herra majuri on kovin hyvä minua kohtaan — olen saanut paljon kovaa kokea elämässäni — olen saanut kalliisti maksaa nuoruuden syntini — — köyhyys ja kurjuus ovat tulleet rangaistuksekseni.
Kummellund. Ah, paras lankoni, köyhyys ei ole mikään häpeä.
Vesterkvist (laskee kätensä Job'in olkapäälle). Mies parka, kun on niin köyhä (nousee korolleen, kiertäen itsensä ympäri).
Kummellund. Kaikki ihmiset eivät voi olla rikkaita (nauraa).
Job (itseks). Minä luulen, että he nauravat minulle. Jopa rupean tuntemaan sukulaiseni.
Tilda (Job'ille). Kuinka meistä on hauskaa että eno on tullut tänne taas. Minä olin aivan pieni tyttö, kun eno matkusti täältä.
Job. Niin oli, pieni sisareni tytär oli silloin vasta kolmen korttelin korkuinen, ja nyt hän on jo koko pitkä neitsyt.
Westerkvist. Niin, Tilda, meidän on kiittäminen enoasi paljosta. Tietäisitkö, miten hyvä hän on meitä kohtaan ja miten hyvin hän meille kaikille soisi.
Job. Minä kiitän nöyrimmästi — jos niin on, niin sitä parempi. Kyllä tahto on hyvä, mutta —
Westerkvist. Eläkäämme yhdessä onnellista elämää, emmekä koskaan erotko toisistamme.