(Sävel: Valkeasta rouvasta).
Voi kovin kurja, onneton,
Sotilaan elämä aina on,
Hän pyssyä näppiä, nyppiä saapi.
Lopuks' itse nypätään!
Ja herrat, jesta kun komentaapi,
Ihan humuu ympäri pään!
Välisti miestä ne rumpuna kaapii,
Ah, silloin tuntevi sään!
Se kaartinpojan elämää!
Voi, kovin kurja, onneton,
Sotilaan elämä aina on!
Kun leikkitaistossa variksia jahtaa
Ihan nilkat ne nyrjähtää.
Sata reklementtiä löytyä mahtaa,
Pidä siksi pystyssä pää!
Saat lihaa, herneitä suuhusi ahtaa,
Mut kalaa et ensinkään.
Se kaartinpojan elämää!
SEITSEMÄS KOHTAUS.
KUMMELLUND (syösten esiin hikisenä ja läähättäen avonainen kirje kädessään).
Mikä hirveä onnettomuus! Minun uusi kaljaasini ja kaikki viisikymmentä tuhatta viinakannuani ovat uponneet Villingenin myllyjen edustalla. Minä olen onneton, olen kadotettu! Minun ihana, rakas viinani! Kaikki kadotettu! Mitä pahaa olen minä tehnyt, kun minua näin rangaistaan? Olin laskenut jo puhtaan voittoni joka kannulta, eikä se ollut suuri — olihan viina niin halpaa, niin viatonta, ja sentään — — sentään — ei, ei löydy minkäälaista onnea maan päällä! Ja minun uusi kaljaasini sitte! Nyt vielä päällepäätteeksi tulen varmaankin häviämään rukiistani myöskin. Näytti alussa niin hyvältä, joka paikasta saapui tietoja katovuodesta — silloin yks' kaks' tulee sanoma, että runsas sade on virkistänyt koko elon. Ei toivoa enää mitään ole minulla tässä matoisessa maailmassa! En voi elää näiden kompastuksien jälkeen. Ja minun uusi kaljaasini! Sehän oli aijottu tyttärelleni, joka on morsian, myötäjäiseksi. Sitte hänen sulhasensa velat, mitkä maksoin tässä tuonaan, ovat tehneet minut ihan tyhjäksi. Ja nyt tämä vielä! (Itkee). Onneksi on minulla sentään hyvä lankoni — minua kummastuttaa ett'ei hän vielä ole mitään tehnyt edestämme ja minä olen ollut liian hienotunteinen viittailemaan hänelle. Hän odottaa joka päivä purjelaivoja ja vekseleitä. Minun viinani ja uusi kaljaasiani! — — Kuulin hänen lähteneen tänne iltapäivällä — — Se oli hirveä onnettomuus!
Laulu n:o 7.
(Sävel: Rykmentin tyttärestä).
Ken on kuullut, nähnyt, ken, oi,
Syyn tähän kurjuuteeni, mi mulle jääpi?
Järjen tässä menettää voi,
Ihmiset kaikki kun vainen irvistääpi.
Paloviinani mereen meni; —
Nyt kaikki maailman kansat mua surkutelkoot!
Kuinka käy minun vielä rukihineni?
Hirveää, hirveää, kovin hirveää!
Ihan tässä, ihan tässä sekoavi pää!
En laivaakan takasin saa!
Kas, tuossa hän tuleekin! — Mutta mitä seuraa hänellä on muassaan?