Koskista ja virroista kulku. Missä soutamalla voidaan päästä vastavirtaan, ei ole mitään muuta peljättävää kuin vastaan tulevat tukit ja alukset. Jos ei soutu riitä voittamaan virran kovuutta, koetetaan jukosta vetää kanoottia ylös pahasta paikasta. — Laskiessa alas virtapaikoista ei pidä yleensä varmasti luottaa rantalaisten ilmoituksiin eikä neuvoihin. Jos on korkeita ja kuohuvia aaltoja taikka kiviä laskettavassa koskessa, on aina noustava maalle tarkastelemaan. Jos päätetään laskea, pitää koko aika vakavasti katsoa eteen päin pitkin virtaa, ja soutaa tiheään ja voimakkaasti. Katsahdus sivulle, ohi tanssiviin rantoihin, huimaa. Jos koskesta paraikaa lasketaan tukkeja, ei tarvitse ajatella jäljestä tulevia, vaan ainoastaan niitä, jotka ovat edellä. Jos sitä vastoin päätetään kiertää koskea maitse, voidaan kanootin kantamisia melkoisesti lyhentää käyttämällä hyväkseen rannoilla tavallista vastavirtaa, jota myöten voidaan soutaa ihan pahan paikan niskaan asti. Samoin on vastavirrasta etua, jos on kaksi koskea ihan peräkkäin. Jos silloin lasketaan ensimmäisestä, voidaan ajoissa kääntyä rannan vastavirtaan ja siten nousta maalle toisen kosken niskaan. Tässä on kuitenkin muistettava, että ei saa liian jyrkkään eikä liian aikaisin kääntyä, koska silloin kanootti voi helposti kaatua. — Viimeksi vielä huomautettakoon, että koskista ei pidä muiden laskea kuin aivan tottuneiden kanoottimatkailijain, jotka vähitellen ovat saavuttaneet taitoa harjoittautumalla ensin pienemmissä virroissa. Sillä koskenlasku ei ole vaaraton. Jos koskessa käy suuret aallot, niin siinä sitä paitsi saa hyvän kylvyn kuohuista.
Rajuilma. Kanootti kestää hyvästi myrskyäkin ja suuria aaltoja. Kuitenkin on soutu silloin raskas ja vaatii alinomaista suurta valppautta. Parempi siis on pyrkiä maalle kuin uhoitella luonnon voimia. Jos järvi äkisti rupeaa kovasti aaltoilemaan, täytyy pitää kanootti suoraan vasten tai myöten aaltoja. Syrjätuulta on kartettava.
Kaatuminen. Vaikka kaatumista ei tarvitse peljätä, jos vain tavallisella varovaisuudella ja ymmärtäväisyydellä kanoottia ohjataan, on kuitenkin säännöllisesti pidettävä jukkonuoran pää sidottuna esim. vyölle tai muuten vaatteihin. Sillä kuin joudutaan pois kanootista, se silloin ei jää ajelehtimaan aaltojen ja tuulen mukaan. Helposti se siten saadaan kiinni ja voidaan ratsastaa sen kölillä rantaan asti. Kovalla tuulella on raskas kääntää kanoottia ylössuin ja hyvin vaikea vähitellen päästä istuinsijaan. — Jos ei ole vara-airoa, on se ainoa airo, kuin muassa on, sidottava koskipaikasta kanoottiin hienolla, niin pitkällä nuoralla, että se ei haittaa soutua.
Parempi on karttaa vaaraa kuin tahallaan antautua sille alttiiksi.