Eräänä heinäkuun iltana, kun kesä uhkui parasta lämmintään ja kaikki oli täydessä kukassaan, luonto siunatussa tilassa, kun keväällä hedelmöitetty emä hedelmään kypsyy, istui herra Teodor huoneessaan ja uneksi. Hän oli seinälleen naulannut suuren taulun "Tule Jesuksen tykö", jonkinlaisen "älkäämme väitelkö" luutnanttiveljelle, joka silloin tällöin pistäysi kotona rykmenttinsä leiripaikalta. Hän oli iloinen sielu, joka aina oli "hoitanut itseään", niinkuin setä sanoi, ja helkkunaan heitti hän kaikki mietiskelyt tämän maailman turhuudesta. Tänä iltana oli hän luvannut tulla tapaamaan Teodoria kello seitsemän, he puhuisivat isän syntymäpäivän viettämisestä. Teodorin salainen ajatus oli saada veli äkkiyllätyksellä parempiin ajatuksiin. Mutta Kyöstin salainen suunnitelma oli saada Teodor järkiinsä.
Kellon seitsemää lyödessä pysähtyi pika-ajuri (herra luutnantti tuli aina ajurilla) portille, ja heti senjälkeen kuuli Teodor portaissa kannuksen kilinää ja sapelin helinää.
Hyvää päivää vanha myyrä, — tervehti vanhempi veli. Miehellä oli nuori, voimakas vartalo. Kiiltävien ratsusaapasvarsien alta näkyivät mitä parhaimmat pohkeet; ja sotilastakin pitkien liepeitten alta näkyivät lanteet sellaiset kuin percheronhevosella. Kultainen miekkahihna teki rinnan kuin leveämmäksi ja kannikehihnan ristike oli sellaisilla pakaroilla, että niillä olisi voinut istua!
Hän heitti silmäyksen "Tule Jesuksen tykö"-tauluun, irvisti, mutta ei puhunut mitään siitä asiasta.
— Tule mukaan nyt Teodor niin mennään Bellevuen puutarhurille valmistelemaan ukon juhlaa. Ota päällesi vaan ja lähde matkaan, vanha Baruch.
Teodor olisi vähän vastustellut mutta veli tarttui hänen käsivarteensa, pani lakin takaraivolle veljensä päähän, pisti sigarrin hänen suupieleensä ja avasi pesukaapin oven. Teodor tunsi vähän pöllämystyneensä ja joutuneensa pois osastaan, mutta hän seurasi.
— Aja nyt Bellevuehyn, — sanoi luutnantti ajurille, — mutta ajakin niin että oriittesi maha maata viistää!
Teodorin täytyi nauraa veljensä varmuudelle. Ei koskaan olisi hän voinut kutsua vanhaa, nainutta ajuria sinuksi.
Tiellä puhua purpatti luutnantti kaikenmoista, ja kaikkia vastaantulevia tyttöjä hän silmäsi. Niin kulkivat he erään kotiin palaavan hautauskulkueen ohi.
— Näetkös, näetkös, — sanoi Kyösti, — kuinka saakuran sievä tyttö istui viimeisessä vaunussa!