Ei, Teodor ei ollut nähnyt, eikä tahtonut nähdä.
Sitten tuli heitä vastaan omnibus, jossa oli Norrbackan tyttöjä. Silloin nousi luutnantti seisaalleen ja heitti lentomuiskuja tytöille, keskellä katua. Se oli vallan hassua.
Senjälkeen suorittivat he asiansa Bellevuessä. Kotimatkalla käänsi ajuri ilman lähempää määräystä hevosensa Stallmästargårdenille.
— Täytyy saada vähän haukattavaa suuhunsa — sanoi Kyösti ja työnsi veljensä ulos ajurista.
Teodor oli kuin huumauksissa. Hän ei ollut koskaan tehnyt mitään raittiuslupausta eikä hän nähnyt mitään sopimatonta siinä että meni ravintolaan, vaikkei ollut ennen tullut sitä tehneeksi. Hän seurasi veljeään, vaikka sydän kurkussa.
Etehisessä kohtasi luutnantti kaksi tyttöä, jotka seuraavassa silmänräpäyksessä olivat hänen sylissään.
— Hyvää päivää, kyyhkyläiseni, — tervehti hän heitä ja suuteli kumpaistakin. — Tässä te näette oppineen veljeni, hän on vielä koskematon, mutta sitähän en ole minä, vai kuinka Jossan?
Tytöt katselivat kainosti Teodoria, joka ei tiennyt mihinkä silmänsä loisi, niin repäisevältä ja hämmästyttävältä kuului veljen puhe; ja niin riensivät he ylös portaita. Päästyään yhdet portaat ylöspäin kohtasivat he pienen mustan tytön joka oli itku silmissä; hän näytti siistiltä ja teki Teodoriin hyvän vaikutuksen.
Luutnantti ei suudellut häntä vaan kuivasi nenäliinallaan hänen kyyneleensä ja tilasi hyvän illallisen.
Se oli valoisa, iloinen huone, jossa oli peilejä ja piano, ja järjestetty juuri tällaisia juhlia varten. Luutnantti avasi pianon kannen sapelillaan, ja ennenkuin Teodor vielä oikein pääsi selville missä ollaankaan, istui hän jo pianotuolilla ja kädet soittimilla.