Päivä tulee ja yö on läsnä! Herra saa pukea ylleen ja juosta hakemaan kätilöä! Sairasvuoteen äärestä saa hän juosta eteiseen ottamaan vastaan karhuja. Ja niin on hänellä tyttärensä käsivarsillaan! Silloin itki hän, sillä hän tunsi vastuunalaisuuden olevan voimiaan painavamman ja hän tekee lupauksia. Mutta hänen hermonsa ovat pilalla. Hänellä on käännöstyötä, mutta hän ei voi istua sen ääressä, sillä hänen täytyy alinomaa juosta hoitamaan asioitaan.
Hän töytää appiukon luo, joka on tullut kaupunkiin, viemään iloista sanomaa.
— Olen isä!
— Hyvä, sanoo appi, — onko sinulla leipää lapselle?
— Ei, ei tällä kertaa. Sedän täytyy auttaa!
— Kyllä, tällä kertaa. Mutta ei enempää. Ei ole enempää kuin mitä lapset tarvitsevat!
Ja rouvan pitää saada kananpaistia ja kuuden markan viiniä. Oikeata!
Ja kätilölle sata kruunua. — Miksi vähemmän kuin muut. Antoihan kapteenikin sata?
Rouva on pian jalkeilla. Ah, hän on kuin tyttönen taas, solakka kuin puun vesa, hieman kalpea, mutta se sopii hänelle.
Appi tulee heille ja puhuu yksityisesti Ludvigille.